Mutta sitten muistaa kotiin tullessaan, että nehän olivat vain ne huolella tähän tarkoitukseen valitut yksilöt kokonaisesta omasta sarjastaan. Kaikkea löytyy lisää. Oma kahvinkeitin, oma kirjahylly, oma toimistotuoli, oma sohva...ja kuinkas paljon niitä "pikkutavaroita" onkaan kertynyt. Hyllyt ovat täynnä CD:eitä ja kirjoja, laatikot on aikoinaan täytetty tärkeillä papereilla ja muistoja on joka puolella. Mutta onkohan nämä kaikki ihan niin tärkeitä? Jos tuli polttaisi kaiken pois, mitä sitä oikeasti jäisi kaipaamaan. Ainoastaan sitä tuttujen tavaroiden tuomaa turvaa?
En voi olla ajattelematta tätä kaikkea ympäröivää omaisuuttani eräänlaisena arkistona. Tai paremminkin oman elämäni pysyväisnäyttelynä. Varsinkin nyt kun omaa pysyvää kotia ei ole, vaan tavarat ovat täällä vanhempieni luona. Mitä kaikkia asiakirjoja ja esineitä siihen kuuluukaan? Mitä oikeasti haluaisin nostaa esiin elämästäni? Ja kuinka hieno siitä voisikaan tulla...
Ehkä elävä ihminen ja hänen kertomat tarinansa voittavat kaikki tuollaiset näyttelyt mennen tullen, mutta ajatus henkilökohtaisesta arkistosta ja oman elämän todentamisesta on mietityttänyt minua aikaisemminkin. Itse asiassa koneeltani löytyy vieläkin kandiseminaariin kantamani luonnos henkilökohtaisen arkitiedonhallinnan tutkielmasta.
Luulisi tämän yksilökeskeisyyden, tiedon määrän valtavan kasvun ja sähköisen tietojenkäsittelyn johtavan joskus siihen, että kaikista meistä jäisi jonkinlainen arkistokappale hautausmaan lisäksi myös toisenlaiseen päätearkistoon. Pelkästään kaikki meistä automaattisesti kerätyt tiedot yhdistämällä saisi jo varsin kelvollisen rungon, ja siihen vähän lisäisi Facebookia ja iPhotoa, niin olisihan siinä jo elämä!
Suurin rajoite taitaa olla kuitenkin oma kiinnostuksemme. Kun oman rahankäyttömmekin pidämme mieluummin hämärän peitossa, ei kymmeniä kadonneita ihmissuhteita tai työhön hukkuneita vuosia haluta muistella kokonaisuutena. Yksittäiset ilon hetket ja ulkomaanmatkat riittävät oikein hyvin. Eihän tässä nyt sinänsä mitään tarvetta ole muistaa tai pystyä analysoimaan mennyttä paremmin, vaikka mahdollistahan se toki olisi...
Toinen ongelma on oman elämän kartoittamiseen ja asioiden yhdistelyyn kuluva aika. Vielä ei ainakaan ole ohjelmaa, joka tekisi pohjia ja auttaisi täydentämisessä, puhumattakaan verkkoyhteisöiden hyödyntämisestä. Mutta ehkä siitäkin saadaan joskus kannattava bisnes aikaiseksi. Minä voisin ainakin kehittää sellaista työkseni :)
Syksyn aikana voisi kehitellä ajatusta inventoimalla omaa omaisuuttaan. Seuloa kaikkia turhia papereita pois ja kerätä yhteen kaikkea kiinnostavaa, mikä on unhoittunut jo kaiken alle. Miettiä samalla tätä arkistoinnin merkitystä ja mielekkyyttä. Saa nähdä mitä siitäkin sitten tulee vai tuleeko ollenkaan, mutta lupaan kertoa mahdollisista kokemuksistani teillekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti