Kuulin viime viikolla, että Valtiovarainministeriöstä on lähtenyt lausuntokierrokselle valtion tietohallinnon ja –järjestelmien yhtenäistämisteen liittyvä esitys. Tämä ”Julkisen hallinnon tietohallinnon ohjaus ja yhteentoimivuus -työryhmän loppuraportti” on merkittävä julkilausuma valtionhallinnon konkreettisista tavoitteista ja keinoista yhtenäistää tietohallintoa. Visio on jo tuttu, yhtenäistämistä ja tehostamista tarvitaan, mutta keinot siihen eivät ja eri osapuolet ovatkin tehneet vähän omia tulkintojaan (mihin viittasin edellisessä kirjoituksessani).
Vaikka toteutus tuntuukin olevan varsin haastavaa, minulle tämä visio on erityisen rakas. Idealistinen ajatusmaailmani ja tietotekniikan tuntemukseni yhdistyvät tässä konkreettisella tavalla. Idea pakollisen byrokratian ja rutiininomaisten asioiden hoitamisesta vaivattomasti tietokoneiden avulla on jotain, mikä kiehtoo minua erityisen paljon. Nyt tietotekniikalla on jotain todella merkityksellistä annettavaa yhteiskunnalle. Olen nähnyt liikaa liian teknisesti tekniikan takia kehitettyjä tekeleitä, joilla tyydytetään meille tekemällä tehtyjä tarpeita. Jos ajatellaan käytännön arjen / työelämän ongelmia ja hidasteita, moneenko niistä voidaan vastata kosketusnäytöllisen älypuhelimen ominaisuuksilla?
Minun ei tarvitse keksimällä keksiä tarpeita itselleni. Tiedän, mikä minua ärsyttää ja mihin tahtoisin (tässä tapauksessa) tietotekniikan apua. Juuri Helsinkiin muuttaneena muistan taas kuinka paljon muuttoon liittyy rutiininomaisia ilmoituksia ja hankintoja. Asunnonvuokraus, bussikortti, osoitteiden löytäminen, muuttoilmoitus, postin kääntö, kotivakuutus sekä tietysti tämä uudessa työpaikassa aloittamiseen liittyvät muodollisuudet. Mielestäni mihinkään näistä ei tarvita niin paljoa inhimillistä tulkintaa tai henkilökohtaisiin mieltymyksiini liittyviä vaihtoehtoja, etteikö tietokone voisi tehdä lähes kaiken puolestani. Ja nykyään onneksi se myös tekee. Kaikissa edellä mainituissa asioissa olen hyödyntänyt tietotekniikkaa ja paljon. Enkä edes halua miettiä, mitä ilman näitä jo olemassa olevia sähköisiä palveluita olisi tarvinnut tehdä.
Työelämä muistuttaa monilta osin muuta elämäämme. Meillä on paljon päivittäisiä rutiineita, joista toivoisimme selviytyvämme entistä helpommin ja samalla saada aikaan enemmän. Haluaisimme keskittyä oikean osaamisemme käyttöön sen sijaan, että suoritamme rutiineita, joihin kykenisi kuka tahansa, jopa tyhmä tietokoneemme. Itse asiassa ”hän” olisi siinä meitä paljon parempikin.
Asiakirjahallinto on kuin tehty tietokoneille. Kuinka paljon paremmin he osaavatkaan pitää tiedot järjestyksessä, muistavat heille ohimennen kerrottuja yksityiskohtia, yhdistellä asioita toisiinsa ja päätellä uutta tietoa aiemmin annetuista tai palvella väsymättä kiireisiä ja joskus varsin kiukkuisiakin asiakkaitamme. Eikö olisi siis järkevää antaa heille enemmän vastuuta? Vääntää heille rautalangasta mitä heidän pitää tehdä, neuvoa heidät alkuun ja sitten keskittyä itse kehittämistyöhön ja heidän uudelleen kouluttamiseen. Minä ainakin kannatan tällaista orjuutusta…tai siis työnjakoa.
Meidän osuutemme valtion yhtenäistämis- ja tehostamisstrategiassa on valjastaa tietokoneet asiakkaidemme arjen avuksi ja tallentaa heidän työnsä hedelmät yhteiskuntamme muistin osaksi. Tällä tavalla ajatellen on helpompi nähdä olevansa auttamassa ihmisiä ja palvelemassa hienoa yhteiskuntaamme, eikä vain täyttämässä loputtomia vaatimuksia tai repeämässä päättömästi kaiken aikaa kaikkialle.
2 kommenttia:
Jouni, olet ruvennut pitämään mielenkiintoista blogia hyvin ajankohtaisesta aiheesta! Osut pohdinnoissasi asian ytimeen - juuri tätä kaikkea kaikki viranomaiset juuri nyt pohtivat pää punaisena omilla tahoillaan.
Julkisen tietohallinnon yhteentoimivuus kuulostaa vielä tällä hetkellä utopialta, joka saavutetaan ehkä joskus vuonna... noh ehkä ensi vuosikymmenellä. Ennen yhteentoimivuuden konkreettista toteutumista eteen tulee monia haasteita, jotka kaikki eivät ole ihan täysin pieniäkään.
Miten VM:n kaavailema yhteentoimivuuslaki voisi ylittää esimerkiksi perustuslaissa säädetyn kuntien itsemääräämisoikeuden? Vai olisiko syytä tyytyä kevyempään informaatio-ohjaukseen ja jättää päätäntävalta edelleen jokaiselle viranomaiselle itselleen? Mitä tapahtuu viranomaisissa nyt käynnissä oleville hyvinkin mittaville sisällönhallintahankkeille, joissa kehitetään järjestelmiä Kansallisarkiston vaatimusten mukaisesti Sähke2-yhteensopiviksi? Saavatko ne viranomaiset, jotka ovat juuri hankkineet kalliit uudet järjestelmät, siirtymäajan? Mistä revitään kaikki resurssit yhteentoimivuuden saavuttamiseksi, jos vasta on hankittu miljoonalla eurolla uusi systeemi? Pysyvätkö järjestelmäntoimittajat vaatimusten perässä vai palaammeko aikaan, jolloin Suomessa oli vain yksi järjestelmätoimittaja, joka pystyi täyttämään kaikki vaaditut vaatimukset? Mitä se tekee kilpailulle? Jos kaikkien viranomaisten prosessit ovat niin samankaltaisia kuin mitä VM tai Kansallisarkisto esittävät, miksi meillä ei ole yhtä jättigigaviranomaista, joka hoitaa kaiken?
Ehkä kymmenen vuoden päästä olemme jo saaneet vastauksia näihin kysymyksiin :)
-Johanna Eerola
Kiitos, kiitos...onneksi opiskelijana minun päätoiminen työni on vielä pohtiminen. Hieman kauhistuttaisi muun työn ohella tämän viidakon raivaaminen...
En ole vielä päässyt yhteentoimivuus-ajatuksissani muihin viranomaisiin asti, kun nämä valtionhallinnon asiatkin ihmetyttävät ihan riittävästi. Nuo ovat hyviä kysymyksiä ja viittaavat minunkin mielestä siihen, ettei tällä vuosikymmenellä vielä ihmeitä tapahdu. Kunhan nyt valtiolla saataisiin toimimaan ensin jotain yhdessä koordinoitua.
Järjestelmäntoimittajista en olisi niin huolissaan. Jos rahoitus ja ohjeistukset ovat kunnossa, uskon, että he kyllä laittavat bitit ojennukseen. Meidän pitää vain tietää, mitä me haluamme ja osata laittaa se paperille.
Valmistelu, vaatimusmäärittelyt, kilpailutus toimitus, testaus, koulutus ja käyttöönotto ovatkin ihan toinen päänvaiva. Ne yhdessä venyttävät helposti projektin keston lähes viiteen vuoteen. Sitä on ehkä vaikea hyväksyä, mutta minua ei ainakaan saisi projektin johtoon, jos muuta kuvitellaan.
Yhteiset prosessit, varsinkin talous- ja henkilöstöhallinnossa (vaikken siitä mitään tiedäkään...), kuulostavat todella houkuttelevilta ja mahdollisiltakin. Se on eri asia, kuinka helposti ne hyväksytään ja otetaan käyttöön, kun on aina totuttu tekemään vähän omalla tavalla.
Mutta varsinainen ongelma eli kuvaamisen vaikeus ja sopivan määrittelyn tarkkuustason löytäminen eivät häviä mihinkään. Aina johto toivoo yksityiskohtaisempaa ja työntekijät valittavat, ettei oma työnteko taivu annettuihin kaavoihin. Enkä halua edes ajatella, mitä se tarkoittaisi koko julkishallinnon mittakaavassa...
Jos tästä innostuneena kirjoittaisi yhden tekstin lisää ja lukisi vaikka gradusi läpi.
Ja kiitos nyt blogini ensimmäisestä kommentista!! Kyllä tämä tällainen uusmedia on niin hienoa :)
- Jouni
Lähetä kommentti